On ollut taas vauhtia viime viikoissa
Pari viikkoa sitten sunnuntaina menin siskoni kanssa Sorsasalon raviradalle hevostapahtumaan. Siellä oli vaikka minkä näköistä ohjelmaa, josta taas innostuin hevostelemaan. Onhan siitäkin monta vuotta kun on hevosien kanssa tullut touhuttua. Hauskaa oli myös se , että siellä oli järjestetty lapsille ihan omat keppihevos laukkakisat ja muutakin ohjelmaa.
Oli ainakin erilainen sunnuntai, ei tullut maattua kotona krapulaa potemassa tai muuten vaan löhöttäen. Siellä oli myös esittelyssä maailman pienin hevosrotu ja maailman suurin hevosrotu. Pieni koko ero heillä olikin, kun pienin on keskikokoisen koiran kokoinen ja olin juuri ja juuri isoimman jalkojen mittainen (jos sitäkään!). Ne oli valtavia! Ja parasta oli katsella lännehevos esittelyä, sillä en olisi ikinä uskonut näkeväni sellaista. Sitä ei osaa edes sanoin kuvailla, se pitää itse nähdä!
Tässä tämä pienin hevonen
Siskoni vierailu innosti äitiä lähtemään ensi kertaa ratsastamaan. Mamma ei siis ole koskaan ollut edes hevosen selässä, joten jännitys oli käsin kosketeltavaa autossa, kun oltiin sinne matkalla. Äiti halusi islanninhevos vaellukselle, ja olin siskon kanssa aiemmin käynyt samalla tallilla pari vuotta aiemmin ratsastamassa. Sainkin saman heposen kuin viimeksi ja hauskaa oli. Äiti oli oikea luonnonlahjakkuus ja jännitys unohtui nopeasti. Harmittaa vaan kun kännykkä oli autossa niin ei tullut edes kuvia otettua koko reissusta.
Hevostelut sikseen
Olin viime viikon parhaan ystäväni luona Lahdessa käymässä. Oli ihanaa päästä Lahteen tekemään kaikkea kivaa, mitä täällä ei tule koskaan tehtyä. Kuten otin toisen tatuoinnin oikeaan ranteeseen. Voi mikä mustekuume taas nousi. Varmaan jos rahatilane sallii, niin otan uuden kuvan kun tulen reissusta.
Meillä riitti paljon puhuttavaa, sillä molemmat lähdetään reissuun kolmen viikon sisään. itselläni enää vain kaksi viikkoa ja olen kaukana Kuopiosta ja kaikesta tutusta. Outoa. Mutta silti ihanaa!
Tänään kun heräsin niin minua ekaa kertaa jännitti. En ole aiemmin jännittänyt, kun en ole tajunnut että lähden ihan kohta. Kai se on koko ajan tuolla muhinut, mutta nyt vasta alkaa tulla esiin. Tajutonta, en vieläkään pysty sitä tajuamaan. Varmaan lähtö aamuna olen ihan hepakassa kun jännittää niin paljon. Olin ensimmäistä kertaa lentokoneessa tammikuussa, kun olin Roomassa Ossin kanssa. Onneksi Ossi on nytkin matkassa mukana, tuskin olisin edes lähtenyt koko reissuun yksin.
Yritän ainakin kerran kirjoittaa matkan aikana, mutta toivottavasti kirjoitan useammin. Reitti on jo suunniteltu ja lennot varattu. 7.9 minä olen pois täältä, uusissa maisemissa!
